Parturi-kampaaja Hanna on leikkaamassa miesasiakkaan hiuksia valoisassa Hiusfashion Ruohiksen Talli -kampaamossa kahden kameramiehen kuvatessa heidän ympärillään. Tilanne on Lumottu Apina -yhtyeen musiikkivideon kuvauksista.

Kampaamo, johon on helppo tulla – Hiusfashion myös musiikkivideolla!

Kampaajalla käynti ei ole välttämättä vain ja ainoastaan hiusten leikkaus, värjäys tai muu hoito, vaan kokemus, joka kietoutuu monenlaisiin elämäntilanteisiin ja fiiliksiin. Meillä oli Ruoholahden kampaamossamme aivan erityinen tilanne ja tunnelma, kun Hiusfashion Ruohiksen Talli toimi hetken näyttämönä Lumottu Apina -yhtyeen musiikkivideolle.

Ei mikään normi maanantai! Kampaamo Ruohiksen Talli sai nimittäin 11.12.2023 vieraakseen Lumottu Apina -yhtyeen Tuoppia Pöytään -musiikkivideon kuvaustiimin.

Hiusfashion kampaamoketjun perustaja Satu Stefanovic ei harkinnut hetkeäkään kieltävän vastauksen mahdollisuutta, kun Lumotun Apinan laulaja ja lauluntekijä Markus Ala-Kauhaluoma kysyi mahdollisuudesta kuvata kampaamossa.

– Kuvaukset toivat talvisen pimeään maanantaihin piristystä ja mukavaa vaihtelua. Vaikka toisaalta kampaamon arki on kyllä aina monipuolista, kun tuoliin voi istahtaa kuka vain ja millä tahansa fiiliksellä, Satu kuvaa.

Ruohiksen Tallissa noin vuoden ajan työskennellyt parturi-kampaaja Hanna oli myös heti valmis osallistumaan videoon. Kuvauspäivä jää erityiseksi muistoksi – tällaista ei ihan joka päivä tapahdu!

Merkin K18-hiustenhoitotuotteita Hiusfashion Kluuvin Liiteri -kampaamossa. Pöydällä tuotteiden kanssa on myös antiikkinen kullan sävyinen pöytäradio sekä Me Naiset -lehti vuosien takaa.
Sisustusta ja myytäviä tuotteita Hiusfashion Kluuvin Liiterissä Helsingin keskustassa. Kampaamon tunnelmalla on suuri merkitys – lopputuloksen lisäksi tärkeää on myös matka siihen!

Hetki itselle Hiusfashion kampaamon tuolissa

Tuoppia Pöytään -kappale kertoo ystävien tapaamisesta, jossa päivitetään tärkeät kuulumiset olutlasien äärellä.

Myös parturi-kampaaja toimii paitsi hiusalan ammattilaisena, usein myös kuuntelijana ja kokemusten jakajana, jolle on helppo kertoa sen hetken kuulumisensa, niin ilot kuin surutkin. Monelle kampaamon tuoli on paikka, jossa ottaa aikalisä arjesta ja rauhoittua hetkeksi aloilleen.

Tämän lisäksi kampaamokäynnit liittyvät usein erityisiin hetkiin; ne kuuluvat tärkeisiin deitteihin, häihin, vanhojen tansseihin tai vaikkapa pikkujouluihin. Niistä myös Hiusfashion kampaamoissa puhutaan.

Vaikka suhde omaan kampaajaan ei yltäisi ystävyyteen asti, käynti on silti usein hetki, jossa yhteys ja luottamus syntyy hiustenhoitoa syvemmälle tasolle. Tällöin jokainen visiitti jättää jäljen ei vain ulkonäköön vaan – erittäin tärkeä pointti tämäkin – fiilikseen.

Parturi-kampaaja halaa kuvaustilanteessa asiakkaana Hiusfashion Ruohiksen Tallissa ollutta miestä. Kaksi hymyilevää videotuotantotiimin miestä seisovat heidän vieressään kameroiden kanssa.
Valmista tuli, kuvaukset purkissa Hiusfashion Ruohiksen Tallissa! Jäämme odottamaan Lumotun Apinan uusimman musiikkivideon julkaisua.

Bongaa Ruohiksen Talli musiikkivideolta

– Oli hienoa voida olla mukana Lumotun Apinan videolla, suuri kiitos yhtyeelle sekä Pinesker Marketingin videotuotantotiimille luottamuksesta ja saamastamme kokemuksesta, Satu summaa kuvauspäivän antia.

Kun haluat päivittää hiustyylisi tai vaikka vain hemmotella itseäsi, tervetuloa Hiusfashion kampaamoihin – menit sitten sen jälkeen tilaamaan tuoppia pöytään, kilistämään kuoharilla tai ihan vain mukavasti omalle kotisohvalle lempisarjan ääreen!

Entä koska kuvaussession tulos on nähtävissä? Lumotun Apinan Tuoppia Pöytään -musiikkivideon julkaisussa tähdätään kevääseen 2024 – siltä Ruoholahden asiakkaamme voivat pian bongata tutun paikan ja kampaajan! Kannattaa siis pysyä kuulolla ja seurata yhtyeen kotisivuja osoitteessa lumottuapina.fi sekä Instagramissa @lumottuapina!

P.S. Tiesitkö muuten, että pyrimme siihen, että Hiusfashion Ruohiksen Talliin, kuten myös Hertsin Keitaaseen, Kluuvin Liiteriin, Ompun Torppaan ja Lippulaivan Pajaan pääsee monesti myös ilman ajanvarausta. Tule siis käymään vaikka ohikulkumatkalla tai varaa aika helposti nettisivujemme kautta!

Täältä löydät lisätietoa kampaamoistamme ja yhteystiedot:

Hiusfashion Ruohiksen Talli, Helsinki, Kauppakeskus Ruoholahti
Hiusfashion Hertsin Keidas, Helsinki, Kauppakeskus Hertsi
Hiusfashion Kluuvin Liiteri, Helsinki, Kluuvi
Hiusfashion Ompun Torppa, Espoo, Iso Omena
Hiusfashion Lippulaivan Paja, Espoo, Lippulaiva

Päivitys 21.2.2024: Lumotun Apinan Tuoppia Pöytään -musiikkivideo on nyt julkaistu ja nähtävillä yhtyeen YouTube-kanavalla. Käy kurkkaamassa!